Tunnelmia vaalikentiltä

Lauantai valkeni aurinkoisena ja kaunis sää oli houkutellut kaupunkilaisia torille. Myös allekirjoittanut suuntasi Toivo Tuvalle keskustelemaan kaupunkilaisten tuntemuksista. Kiitokset kaikille hyvistä keskusteluista.

Torilta suuntasin kauppakeskus Tuuloseen. Paikan päälle saapui myös hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen, joka keskusteli ahkerasti paikan päälle saapuneiden ihmisten kanssa. Keskustelimme Hennan ja paikan päälle saapuneen Hämeen Sanomien toimittajan kanssa mm. kokoomuslaisten tekemistä kotikäynneistä ja tulevista uudistuksista. Paikan päällä oli myös todella paljon kokoomuslaisia kuntavaaliehdokkaita keskustelemassa Hämeenlinnan kuulumisista.

Oli hienoa nähdä, että porukkamme jaksaa painaa innostuneesti ja kuunnella kaupunkilaisia. Käydyt keskustelut tuottavat varmasti hedelmää tulevina vuosina. Rohkaisenkin jokaista hämeenlinnalaista nykäisemään meitä hihasta ja kertomaan ajatuksianne siitä, mihin suuntaan tätä rakasta kaupunkiamme tulee kehittää.

Paluumatkalla Tuulosesta piipahdin vielä Tuuloksen koululla katsastamassa kentän tilanteen. On myönnettävä, että kentän pohja on kokenut routavaurioita, mutta se ei saa olla syynä kieltää kentän käyttö kokonaan. Ilmaisinkin kantani tähän asiaan varsin selkeästi. Kirjoitin hiekkaan ”Tässä pitäisi olla pihapelejä!” Uskon, että tämä vahvistaa nuorten uskoa siihen, että he tosiaan voivat vaikuttaa.

Tästä se kampanjatahti vain kiihtyy, sillä olemme yhteisellä asialla.

– Akseli
Kirjoittaja on kokoomuslainen kuntavaaliehdokas

Kommentointi on suljettu.

css.php