Vastine Jere Pietikäisen Viikkouutisten kirjoitukseen.

Luin 5.10. Viikkouutisista Tuuloksen koulun 6. luokkaa käyvän Jere Pietikäisen kirjoituksen, jossa hän tuo ilmi Tuuloksen koulun kentän tilanteen. Suurena liikunnan ja urheilun ystävänä en voi ymmärtää kaupungin tekemää ratkaisua. Tuntuu hivenen erikoiselta ratkaisulta laittaa käyttökieltokyltti kaukaloon.

Suoraan sanoen pistää vihaksi. Itse en ainakaan voi hyväksyä tehtyä ratkaisua. Jokaisella lapsella ja nuorella on oltava oikeus liikkua. Kaupungin tehtävänä on toimia mahdollistajana eikä esteenä. Jere kertoi ansiokkaasti kaupungin perustelut sille, ettei kenttää kunnostettaisi. Syy on siis siinä, että kentän pohja kokee helposti routavaurioita ja saattaa aiheuttaa kaupungille kustannuksia. Nyt taitaa olla hyvä meidän kaikkien muistaa se, että mitä maksaakaan, jos lapsi tai nuori ei liiku. Aivan… jo yhden lapsen liikkumattomuus käy todella kalliiksi.

Mitä voimme siis tehdä? Henkilökohtaisesti pistän itseni likoon, että tämä järjettömyys saadaan päättymään ja kenttä laitetaan kuntoon. Mikäli kaupunki ei sitä tee, niin sitten homma hoidetaan toisella tavalla ja autan asiassa parhaan kykyni mukaan. Toivon, että Tuuloksen koulun kentän kunnostaminen arvioidaan perinpohjaisesti ja mietitään sen vaikutuksia uudelleen.

Kun kenttä on saatu kuntoon, tulen sinne itsekin pelaamaan. Kiitos Jere kirjoituksestasi. Lupaan ottaa asian tehtävälistalleni.

– Akseli
Kirjoittaja on liikunnan ja urheilun ystävä, jota aidosti harmittaa se, että liikunnan harrastamiselle asetetaan esteitä.

Kommentointi on suljettu.

css.php